Sairastelua ja vuohiterapiaa

Tulihan se kuopus sitten kunnolla kipeäksi. Hengitystiet menivät niin pahasti tukkoon, että jouduimme lähtemään lääkäriin jo kolmannen kerran tänä kesänä. Kotona emme saaneet oloa helpottumaan edes avaavalla lääkkeellä.

Tällä kertaa saimme kuopukselle estolääkkeen, jonka avulla oireet toivottavasti pysyvät paremmin hallinnassa. Lääkärikin totesi, että ilman lääkitystä olisimme päivystyksessä harva se viikko, sillä päiväkodin mukana tulee jatkuva virusruletti. Diagnoosiksi vahvistui infektioastma, joka monella pienellä lapsella onneksi voi ajan kanssa helpottaa.

Tilanne on vaikuttanut myös esikoiseen. Alkuun hän pelkäsi kovasti kun annettiin lääkkettä, sillä maski ja pikkuveljen itku tuntuivat hurjilta. Nyt, kun lääkkeen anto on tullut osaksi arkea, menee se jo paljon paremmin vaikka ei toki aina täysin ilman vastustelua. On ollut pysäyttävää nähdä, miten lapsi reagoi sisaruksen sairasteluun ja miten paljon tunteita siihen liittyy.

On myös konkretisoitunut, miten valtavan suuri merkitys vakuutuksilla voi olla. Esikoisen vakuutuksesta ei ole juuri ollut hyötyä, mutta kuopuksen kohdalla se on ollut kullanarvoinen sekä taloudellisesti että mielenrauhan kannalta.

Olisi ollut viikonloppuna ekat kaverisynttärit, mutta ne jäivät nyt välistä. Alun perin olimme ajatelleet, että menisin vain esikoisen kanssa, mutta hänen mielialansa oli niin herkillä pikkuveljen sairastelun vuoksi, ettei juhliin osallistuminen olisi ollut hyvä idea. Itku oli pinnassa koko ajan, ja tiesin, että vieras ympäristö ja paljon ihmisiä olisi ollut hänelle liikaa siinä hetkessä.

Sunnuntaina sisko pyysi meitä mukaan Linnankosken vuohitilalle, ja päätimme lähteä. Tila oli todella sympaattinen – siellä oli vuohia, pukki, kanoja ja kukko. Siskon poika innoissaan ruokki eläimiä, ja meidän poikaa vähän jännitti, joten syötimme vuohia yhdessä.
Kävimme myös pihan pienessä kahvilassa, jossa söimme heidän itse tekemää jäätelöä ja täytyy sanoa, että se oli todella hyvää.

Vierailun loppupuolella pojat alkoivat riehaantua ja juoksentelivat iloisesti pitkin pihaa. Meidän poika on vasta viime aikoina alkanut lämmetä serkulleen, siihen meni parivuotta, heh! Mutta nyt hän kyselee serkun perään usein.

Teki hyvää meille molemmille esikoisen kanssa että tehtiin keskenämme jotain, usein olemme koko perheen kesken. Viikonloppu oli tosi kuormittava molemmille joten tämä oli oiva lopetus sille.🩶

Ainiin, oltiin taas yhteydessä Jorviin esikoisen lääkäriaikaan liittyen. Osastosihteeri pahoitteli kovasti, mutta vieläkään ei ole tietoa, milloin edes voisimme ajan saada. Kaikki terapiat ovat nyt olleet tauolla jo yli kolme kuukautta.
Tuntuu niin järjettömältä – samaan aikaan painotetaan, kuinka tärkeää tukitoimien saaminen on juuri tässä iässä kehityksen kannalta. Mutta mitä sitten, kun niitä ei vain ole saatavilla? Olo on turhautunut ja voimaton, kun mitään ei voi itse tehdä asian edistämiseksi.

Kiitos kun luit, hauskaa alkanutta viikkoa.🩶