Pari viikkoa päiväkotia takana

Pari viikkoa päiväkodin aloituksesta – kaksi erilaista matkaa

Päiväkodin aloituksesta on nyt kulunut pari viikkoa, ja nämä päivät ovat olleet meille kaikille opettelua – lapsille uutta arkea ja minulle uudenlaista tasapainoilua tunteiden ja käytännön asioiden välillä. Meille vanhemmille päiväkodin aloitus on tuonut myös kaivattua hengähdystä kesäloman jälkeen – on ollut ihanaa, että töiden jälkeen jää pieni hetki tehdä omia juttuja ennen kuin haemme lapset kotiin.

Esikoisen paluu arkeen

Loman jälkeen esikoisella päiväkoti on lähtenyt käyntiin yllättävänkin mutkattomasti, melkein kuin taukoa ei olisi ollutkaan. On ollut ihanaa huomata, kuinka hän heti meidät nähdessään päivän jälkeen huutaa “Moi äiti! Moi äiti!” niin kovaa, että varmasti kaikki kuulevat. Tuo hetki saa väkisinkin hymyn huulille ja pyyhkii pois mahdolliset aamun kiireet mielestä.

Esikoisen ryhmässä on viisi uutta lasta, mutta suurin osa lapsista on samoja kuin ennen lomaa. Hoitajatkin on pysyneet samoina. Se on varmasti helpottanut paluuta, kun tutut aikuiset ja kaverit ovat pysyneet rinnalla. On toki ollut pieniä protestointeja ja herkkää mieltä kotona, mutta paljon vähemmän kuin aiemmin – mikä on täysin ymmärrettävää, kun ajattelee, kuinka paljon päiviin mahtuu uusia tilanteita ja energiaa vieviä leikkejä.

Meillä on ollut kaikki tuet ja terapiat tauolla toukokuusta lähtien, ja olemme olleet jo lähes kolme kuukautta jonossa erikoissairaanhoidon neurologilääkärille. Vaikka meidät on laitettu kiireellisenä, hoitoala on tällä hetkellä niin ruuhkautunut, että odotus venyy silti. On pysäyttävää huomata, kuinka paljon lapsia on erikoissairaanhoidon piirissä ja kuinka kuormittunut koko hoitojärjestelmä on. Tämä on ollut mielessä päiväkodin alun rinnalla ja varmasti vaikuttanut siihen, miltä arki on tuntunut.

Kuopuksen ensimmäiset askeleet päiväkotiin

Kuopuksen aloitus päiväkodissa on ollut haastava. Kotona ei ole näkynyt juuri eroa siihen, että päiväkoti on alkanut, mutta päivät päiväkodissa vaihtelevat: välillä hän on enemmän itkuinen tai tyytymätön, ja välillä rauhallisempi ja tyytyväisempi. Päiväunet onnistuvat toistaiseksi vain rattaissa, ja silloinkin vähän vaihtelevasti. Ulkona hän ei jostain syystä viihdy, mikä on ollut yllätys – kotona ulkoilu on aina ollut päivän kohokohta.

Meillä on molempien lasten ryhmissä ihanat hoitajat!

Matka jatkuu

Vaikka aloitus on ollut näiden kahden kanssa hyvin erilainen kokemus, luotan siihen, että ajan myötä molemmat löytävät oman paikkansa päiväkodin arjessa. Esikoisen ilo tarttuu helposti myös pikkusisarukseen, ja ehkä jonain aamuna kuulen sieltä toisenkin pienen äänen huutavan portilla “Moi äiti!”

Tämän parin viikon kokemuksen myötä on selvinnyt, että jokainen lapsi sopeutuu omaan tahtiinsa. On hetkiä, jolloin mikään ei tunnu onnistuvan, ja hetkiä, jotka muistuttavat, kuinka nopeasti ilo ja uteliaisuus voivat palata arkeen. Näitä hetkiä ei voi ennustaa, mutta ne kuuluvat osaksi kasvua ja uuteen tilanteeseen totuttautumista – ja vanhempana on tärkeää muistaa olla kärsivällinen ja myötätuntoinen itselle ja lapsille.

Kiitos, kun kuljette mukana meidän arjessa ja luette näitä kuulumisia.🩶