Tänään alkoi uusi arki Tähän asti olen kirjoittanut enemmän siitä, miltä tuntuu. Olen purkanut ajatuksia, joita en ole ehkä ääneen sanonut. Sanoittanut suruja, kysymyksiä ja hetkiä, jolloin kaikki on ollut vähän liikaa. Se on ollut tarpeellista – kirjoittaminen on ollut hengitystä silloin, kun on ollut vaikea hengittää. Mutta nyt tuntuu, että on aika raottaa verhoa myös toiseen suuntaan. Siihen arkeen, jota elämme päivästä toiseen: ruuhkavuosien rytmiin, jossa mikään ei mene suunnitelmien mukaan, mutta silti kaikki järjestyy. Siihen, kun aamukahvi jää jäähtymään pöydälle ja puuron seassa on hiekkalaatikon muistoja, mutta lasten nauru kaikuu kodissa ja elämä on tässä. Haluan kirjoittaa siitäkin – niistä pienistä hetkistä, jotka ovat täynnä elämää. Ja joskus…