Pieniä ja suuria käänteitä

Edellisen postauksen jälkeen on taas ehtinyt tapahtua monenlaista, ja arki on ollut tuttua vuoristorataa – välillä helpompaa ja välillä haastavampaa. Onneksi nyt saatiin myös hyviä uutisia Kelalta. Esikoisen puheterapia alkaa taas rullaamaan ensi viikosta, ja lisäksi saatiin päätös, että toimintaterapia toteutuu Kelan tukemana. Ensi viikolle on jo sovittuna tapaaminen toimintaterapeutin kanssa.

Kuopuksen kanssa oli puolestaan nyt VASU. Siellä käytiin läpi samoja asioita, joista olen aiemminkin kirjoittanut. Päiväkodissa on huomattu, että hän ei vielä reagoi kunnolla omaan nimeensä. Katsekontaktia he ovat alkaneet saada, mutta se on edelleen aika haastavaa. Kotona sairastelujen jälkeen tilanne on vähän palautunut ja saadaan jo paremmin kontaktia, mutta haasteita riittää – varsinkin jos kuopus turhautuu. Silloin on vaikea harhauttaa tai lohduttaa millään lelulla tai muulla tekemisellä, vaan harmitus kestää helposti pidempään. Päätettiin, että loppuvuodesta otetaan uusi VASU sen jälkeen, kun 1.5-vuotisneuvola ja lääkärikäynti on saatu hoidettua.

Omaan arkeen tuli myös muutos, kun työpiste vaihtui. Kävin viikko sitten tekemässä yhden vuoron tuohon uuteen toimipisteeseen ja tykästyin kovin paikkaan! Sopivasti sieltä juuri olikin paikka vapautunut ”vakkari” tekijälle. Tämä tapahtui tosi lyhyellä varoitusajalla, mutta onneksi muutos on positiivinen: uusi toimipiste on paljon lähempänä kotia, eikä pitkiä ajomatkoja enää tule. Paikka on myös pienempi, ja siellä työskentelen suurimmaksi osaksi yksin. Uskon, että se helpottaa omaa jaksamista, kun ympärillä ei ole jatkuvasti hälyä ja ihmisvilinää. Lisäksi tämä tarkoittaa sitä, että jatkossa lauantait ovat vapaita.

Viikonloput meillä ovat muuten menneet usein niin, että lauantaisin olen ollut töissä. Mies on silloin herännyt lasten kanssa ja he on käyneet aamulla kaupassa. Kun tulen kotiin, pojat menevät yleensä päiväunille. Sen jälkeen esikoinen lähtee usein isovanhemmille, mutta viime viikonloppuna oli ensimmäistä kertaa niin, että kuopus oli yökylässä isovanhemmilla ja esikoinen meidän kanssa kotona. Oli kyllä erilaista olla kotona vain esikoisen kanssa – teki hyvää, kun ei ollut samanlaista stressiä yöstä. Luojan kiitos yöt ovat alkaneet menemään todella hyvin. Kuopus nukkuu jo pääsääntöisesti täydet yöt. Sairastelujen jälkeen ihan yhtäkkiä alkoi nukkumaan hyvin. Nyt toki nukutukset ei oo mennyt ihan niin helposti kun pitkään meni.

Silloin kun olen lauantaina vapaalla, mies on usein käynyt aamupäivällä jossain aktiviteetissa esikoisen kanssa, esimerkiksi Hoplopissa. Illalla puolestaan tehdään jotain pientä yhdessä, käydään vaikka leikkipuistossa. Tulevana viikonloppuna esikoisella onkin kivaa tekemistä tiedossa, hän menee mumin kanssa katsomaan Aarne Alligaattoria ja siitä yökylään.

Sunnuntaisin meillä on pieni rutiini: mies vie usein lapset omien vanhempiensa luo syömään, ja minä saan hetken itselleni. Se pieni hengähdyshetki tekee kyllä hyvää ennen uutta viikkoa.

Viime aikoina ollaan huomattu myös, että esikoisen illat päiväkodin jälkeen ovat olleet haastavampia. Hän on ollut herkemmällä tuulella ja totteleminen ollut aika heikkoa. Voi olla, että uudet muutokset ja päiväkotipäivät kuormittavat enemmän, mutta tämä on varmasti vain vaihe, joka tasoittuu ajan kanssa. Toivottavasti.

Kaiken kaikkiaan arki pyörii tutulla tavalla: välillä on haasteita ja väsyneitä hetkiä, mutta toisaalta myös pieniä ilonhetkiä. On ihana ajatus, että jatkossa viikonloput ovat kokonaan vapaita, ja toivon, että se tuo meille kaikille vähän lisää yhteistä aikaa ja rauhaa.

Liityin hiljattain myös yhden Instagram-tilin päivittäjien joukkoon. Meitä on siellä viisi äitiä, vuoropäivinä jaetaan kuulumisia ja arjen hetkiä. Voi olla, että jossain vaiheessa, jos alan kirjoittaa tätä blogia omalla nimellä, kerron tarkemmin myös tuosta tilistä.

Ens kerralla ajattelin ehkä kirjoittaa meidän perheen tukipilarista eli isistä.🤍

Kiitos kun luit.🩶

Follow my blog with Bloglovin