Erityisen matkan alku

Mistä kaikki alkoi – meidän erityinen matka

Meidän arki alkoi aivan tavallisesti. Esikoisemme syntyi ja toi tullessaan kaiken sen ilon ja uuden, mitä vanhemmuus tuo mukanaan. Elettiin ”normaalia” arkea, eikä aluksi ollut mitään huolta.

Ensimmäinen vuosi meni ilman huolta – vauva nukkui yönsä hyvin, kehittyi ja saavutti virstanpylväitä. Hän oli tyytyväinen ja hyvävointinen lapsi, joka kasvoi omilla käyrillään. Hän alkoi kuitenkin istua itsenäisesti ja kontata vasta 1-vuotissyntymäpäivän tienoilla. Tätä ei pidetty huolestuttavana – meille toisteltiin, että ”kaikki kehittyvät omaan tahtiinsa”. Lisäksi hän oli isokokoinen vauva, ja kehityksen hitautta selitettiin usein sillä.

Kun poikamme oli noin 1,5-vuotias, aloimme kuitenkin ihmetellä, miksei hän vielä kävellyt tai puhunut lainkaan. Eikä juuri ollut kiinnostunut nousemaan pystyyn. Ajattelimme ensin, että jokainen kehittyy omaan tahtiinsa, mutta pikkuhiljaa mieleen hiipi enemmän kysymyksiä.
Poika kävi fysioterapiassa missä myös kävelemättömyyttä selitettiin pehmeällä lihaskudoksella reisissä.

Vähitellen huomasimme muitakin pieniä asioita, jotka herättivät huolta: esimerkiksi käsien heiluttelua ja sitä, kuinka hän viihtyi pitkään keinuen tuolissa edestakaisin. Maneerit ja toistuvat liikkeet alkoivat erottua selkeämmin arjessa.

Reilun kahden vuoden iässä saimme lähetteen kuntoutuspalveluihin. Kuntoutuspalveluihin päästyämme tapasimme psykologin, toimintaterapeutin ja puheterapeutin. Jokainen ammattilainen teki omat testinsä esikoiselle. Psykologin tutkimuksissa suljettiin pois esimerkiksi autismikirjon häiriö, jota itse olin pitkään epäillyt – ja toisinaan epäilen yhä. Autismi kuitenkin rajattiin pois, koska esikoisella on hyvät sosiaaliset taidot ja hän tulee luontevasti kontaktiin muiden kanssa. Tämän vuoksi psykologin osuus päättyi. Toiminta- ja puheterapeutin testeissä sen sijaan havaittiin viitteitä esikoisen kehityksen viivästymisestä, ja näiden perusteella kuntoutus aloitettiin yhteistyössä puhe- ja toimintaterapeutin kanssa.

Kolmen vuoden kohdalla pääsimme erikoissairaanhoidon piiriin, esikoista arvioivat puheterapeutti ja toimintaterapeutti. Puheterapiassa todettiin, että puheen kehitys ei ollut lähelläkään ikätasoa, joten puheterapia aloitettiin. Toimintaterapian testeissä puolestaan päädyttiin siihen, että kuntoutuspalveluissa tehtävä seuranta on tällä hetkellä riittävä. Näistä arvioista on kulunut nyt noin vuosi, joten testit uusitaan pian ja lapsen tilanne arvioidaan uudelleen.
Saimme myös ensimmäisen diagnoosin: monimuotoinen kehityshäiriö.

Diagnoosi toi mukanaan paljon tunteita – huolta ja epävarmuutta, mutta myös helpotusta, kun asioille sai nimen ja saimme vihdoin tukea.
Siitä alkoi meidän perheemme erityinen matka, joka jatkuu yhä joka päivä.

Lämmin kiitos että pysähdyit lukemaan 🩶