Vertaistuki
-
Näin meidän elämä kulkee eri polkua
Sanon heti alkuun, että nää on vaan mun omia näkemyksiä siitä, miten meidän arki eroaa ns. normaalista lapsiperheen arjesta. Mulla ei oo siitä kokemusta, mutta mä peilaan meidän arkea niihin juttuihin, mistä yleensä puhutaan kun puhutaan perhearjesta. Jos mietin ihan tavallista arkipäivää, niin aamut meillä menee kyllä aika samalla tavalla kuin monilla muillakin. Mä lähden yleensä tosi aikaisin töihin, mies herättää lapset ja vie ne päiväkotiin. Se toimii hyvin, siinä ei oikeestaan oo mitään ongelmaa, eikä se eroa muiden arjesta. Mut sit päiväkodin jälkeen alkaa näkyä ne erot. Lapset on usein niin väsyneitä, ettei riitä energiaa mihinkään ylimääräiseen. Me ei juurikaan poiketa rutiineista päikyn jälkeen. Lähes joka päivä käydään kaupassa…
-
Viime viikon vuoristorata
Huoli ja kuormitus arjessa Oon puhunut siitä, että kirjoitan teille avoimesti ja rehellisesti erityislapsiarjesta. Silti huomaan, että viime aikoina oon aika paljon kaunistellut asioita, enkä oo ihan niin suoraan kertonut, miten oikeasti on mennyt. Totuus on, että viime aikoina on ollut paljon vaikeampaa. Varsinkin oma jaksaminen ollut todella äärirajoilla. Kuopuksen kohdalla alkoi nousta epäilyjä erityispiirteistä, ja se toi uudenlaista huolta. Aloin vaan pyörittelemään kaikkia skenaarioita mitä tuleman pitää. Päiväkodin aloitus ei mennyt helpoimman kautta, siihen päälle sairastelua ja sen jälkeen todella vaikeat yöt. Tietenkin esikoinen reagoi kaikkeen tähän myös voimakkaasti. Viime viikko oli päiväkodissa vähän sellaista on-off -meininkiä. Välillä piti hakea kuopus kesken päivän, välillä hän oli kokonaan kotona. Yhtenä…
-
Huoli joka ei hellitä
Nyt kirjoituksia on tullutkin tiheämpään. Kirjoitan hyvin tunne- ja fiilispohjalta, ja se on täysin päivästä kiinni syntyykö mitään. Tämä blogi on minulle osittain myös oma päiväkirja – paikka, johon voin tallettaa ajatuksia ja tunteita juuri sellaisina kuin ne tulevat. Siksi joinakin päivinä tekstiä syntyy paljon, ja toisina taas on hiljaisempaa. Äitiys tuo mukanaan monenlaisia huolia – pieniä ja suuria, lyhytaikaisia ja elinikäisiä. Alkuun ne voivat liittyä uniin, syömisiin, kehityksen vaiheisiin tai siihen, pärjääkö lapsi muiden kanssa. Mutta ajan myötä huoli saa usein syvempiä sävyjä. Se voi olla huolta siitä, millainen maailma lasta odottaa. Huolta siitä, onko itse riittävä. Huolta siitä, osaako antaa lapselle juuri sen, mitä hän tarvitsee – ja…
-
Ihmettelyn varjossa
Ymmärrystä ja myötätuntoa – kun lapsi herättää katseita ja kysymyksiä Lapsen kehityksessä voi joskus ilmetä viiveitä tai haasteita, jotka herättävät ympäristössä kysymyksiä ja katseita. Vaikka moni lähestyy aihetta hyväntahtoisesti, ihmettely voi silti tuntua kuormittavalta ja haastavalta vanhemmalle ja lapselle. Törmäsin hiljattain Facebookin esikoisen syntymäkuukauden ryhmässä kirjoitukseen, jossa äiti kertoi lapsensa puheen viivästymisestä. Hän oli erittäin kuormittunut ja henkisesti hukassa asioiden kanssa. Hän avasi asiaa kuinka tutut ja tuntemattomat kommentoivat ja ihmettelivät miksi lapsi ei puhu kunnolla tai ei saa selvää hänen puheestaan. Kommenteissa ei ollut ihmettelyä tai ikäviä toteamuksia – päinvastoin. Vastauksia tuli monilta vanhemmilta, joiden lapsilla on samankaltaista, ja joilla on sama huoli. Oli ymmärrystä, vertaistukea ja myötätuntoa. Näitä…
-
Uusi arki
Tänään alkoi uusi arki Tähän asti olen kirjoittanut enemmän siitä, miltä tuntuu. Olen purkanut ajatuksia, joita en ole ehkä ääneen sanonut. Sanoittanut suruja, kysymyksiä ja hetkiä, jolloin kaikki on ollut vähän liikaa. Se on ollut tarpeellista – kirjoittaminen on ollut hengitystä silloin, kun on ollut vaikea hengittää. Mutta nyt tuntuu, että on aika raottaa verhoa myös toiseen suuntaan. Siihen arkeen, jota elämme päivästä toiseen: ruuhkavuosien rytmiin, jossa mikään ei mene suunnitelmien mukaan, mutta silti kaikki järjestyy. Siihen, kun aamukahvi jää jäähtymään pöydälle ja puuron seassa on hiekkalaatikon muistoja, mutta lasten nauru kaikuu kodissa ja elämä on tässä. Haluan kirjoittaa siitäkin – niistä pienistä hetkistä, jotka ovat täynnä elämää. Ja joskus…
-
Kun hetki hiljaisuutta kantaa enemmän kuin arvasinkaan
Edellinen kirjoitus syntyi synkässä hetkessä. Sellaisessa, jossa tuntui ettei mikään kanna, ja kaikki painaa. Se ei ollut koko ajan läsnä oleva tunne, mutta ajanjakso, joka jäi painavaksi kehoon ja mieleen. Nyt kun katson taaksepäin, tiedän, ettei se ollut koko totuus – mutta silloin se tuntui siltä. Viime viikkoina on ollut pieniä helpotuksia. Olen saanut olla yksin. Muutama vapaa ilta, hetkiä, jolloin kukaan ei tarvinnut minua juuri sillä hetkellä. Ja ne hetket ovat merkinneet enemmän kuin osasin odottaa. Oli myös viikon loma töistä. Oltiin pari yötä Järvisydämessä, isovanhemmat mukana. Sielläkin sain levähtää – enkä tarkoita pelkästään nukkumista, vaan hengittämistä. Sitä että ei tarvitse koko ajan reagoida, ratkaista, selvitä. Se teki hyvää.…
-
Kun kaikki on liikaa
Kun arki hengittää niskaan – enkä enää jaksa teeskennellä jaksavani Tässä tuli kirjoitustaukoa, kun meidän pad hajosi. Vasta nyt saatiin uusi tilalle. Mutta ehkä se tauko tuli tarpeeseenkin. On ollut yllättävän raskasta palata mielessä niihin hetkiin, missä meidän matka lähti liikkeelle. Ja toisaalta – eivät nämä viimeisetkään pari kuukautta ole olleet helppoja. Oikeastaan tämä on ollut yksi vaikeimmista jaksoista tähän mennessä. Ollaan miehen kanssa puhuttu, pitäisikö ottaa yhteyttä neuvolaan ja hakea apua. Sen tietää, että on vaikeaa, kun huomaa itse hiljenevänsä. Tai puhuu kyllä, mutta ei kerro koko totuutta. Sitä alkaa vain sulkea asioita sisäänsä, koska tuntuu ettei kukaan kuitenkaan voi oikeasti auttaa. Pitkään oli myös se tilanne, ettei saatu…
-
Kaksi viivaa ja sekasorto
Kun odotus alkoikin eri tavalla kuin ennen Se ei ollut rauhallinen, onnellinen hetki. Ei sellainen, johon liittyy vauvahaaveita, hymyilyä ja hiljaisia suunnitelmia tulevasta. Oli sunnuntai. Sanoin miehelle vähän vitsillä: “On niin outo olo, pitäiskö ihan testikin tehdä?” Haettiin testi. Ja kun tein sen, pelkäsin. Pelkäsin, että se on positiivinen. Ja samalla en oikeastaan uskonut, että se olisi. Edellisenä päivänä olin ollut töissä, ja yllättäen huomasin paidan olevan aivan märkänä hiestä. Minä en hikoile. Aineenvaihduntani ei toimi samalla tavalla kuin muilla, ja hikoilu on minulle todella harvinaista. Mutta lähes heti testiin ilmestyi sana raskaana. Hetkeä myöhemmin siihen ilmestyi vielä 3+. Se ei jättänyt epäilylle sijaa. Esikoinen oli alkanut herättää huolta. Jotain…
-
Päivä, jolloin toivoin kaiken olevan toisin
Tänään oli sellainen päivä, kun toivoi kaiken olevan toisin. Olin koko päivän odottanut sitä hetkeä, kun haemme lapsen päiväkodista ja mennään yhdessä jäätelölle. Oli kaunis ilma ja mieli oli täynnä pieniä odotuksia. Ajattelin, että tämä olisi meidän yhteinen hetkemme – kevyt, iloinen, täynnä naurua ja suklaapalloja. Poika oli tullut edellispäivänä kotiin parin päivän reissulta. Olin koko parin päivän ajan odottanut poikaa kotiin. Mutta mikään ei mennyt niin kuin olin toivonut. Heti päiväkodin pihassa hän karkasi juoksemaan parkkipaikalle. Kotiin päästyä alkoi kitinä, huuto, kiukku. En tiennyt mistä se tuli, eikä hänkään varmasti tiennyt, ehkä johtui siitä kun oli muutaman päivän pois kotoa, pois meidän luota. Silti päätimme lähteä. Ehkä jäätelö pelastaisi…
-
Tällainen on meidän erityinen poika
Herkkä, vahva ja aivan ihana Meidän poikamme on omanlaisensa – herkkä, viisas pieni sielu. Hän kokee maailman syvästi, usein vahvemmin ja kirkkaammin kuin moni muu. Uudet tilanteet voivat jännittää, ja joskus maailma tuntuu hänelle suurelta, mutta juuri se tekee hänestä niin ainutlaatuisen. Uudet tilanteet ja paikat voivat jännittää. Hän saattaa vetäytyä, olla arka, katsella kauempaa ennen kuin uskaltaa tulla mukaan. Mutta sitten taas – välillä hämmennyn itsekin siitä, kuinka rohkea hän osaa olla. Kuinka hän menee suoraan tilanteeseen, ikään kuin arkuus olisi ollut vain ohimenevä tuulahdus. Hänen maailmansa ei ole mustavalkoinen, vaan täynnä vivahteita. Tänään jokin voi tuntua liian suurelta, huomenna sama asia sujuu leikiten. Hänen puheensa kehittyy omaa tahtiaan.…