Perhe-elämä/ Vanhemmuus
-
En tiennyt, miten rakastaa
Jotenkin se tuli yhtäkkiä, ajatus siitä kaikesta. Siitä, että vaikka meni melkein kaksi vuotta ennen kuin esikoisen erityisyyttä alettiin kunnolla pohtimaan ja huolia nousi esiin, niin jälkeenpäin olen miettinyt, että ehkä minulla kuitenkin oli jo silloin pieni aavistus jostain. Sellainen tunne, jota ei osannut pukea sanoiksi, eikä ehkä edes halunnut ajatella loppuun asti. Se ei ollut selkeä ajatus, enemmänkin epämääräinen tunne, joka jäi jonnekin taustalle. Ehkä juuri siksi kiintymyssuhteen luominen ei tullut minulle heti luonnostaan. Kaikki aina puhuvat siitä rakkaudesta, joka pitäisi tuntea heti lapsen syntymän hetkellä, siitä hetkestä, kun näet sen pienen ihmisen ensimmäistä kertaa. Tietenkin minäkin tunsin rakkautta lastani kohtaan, mutta ei sellaista, mitä olin aina kuvitellut. Se…
-
Arki vähän kevyempänä
Edellisestä postauksesta onkin jo hetki aikaa. Tässä ei ole nyt ollut oikein kirjoitusfiilistä, niin ei ole tullut kirjoitettua ajatuksia ylös. Arki on kuitenkin ollut rauhallisempaa, ja se on tuonut voimia palata taas tänne blogin pariin. Meillä alkoi vihdoin lapsiperheiden tukipalvelu, jonka kautta saadaan joka toinen lauantai kolmeksi tunniksi lastenhoitoapua. Ensimmäinen kerta oli vajaa pari viikkoa sitten, ja silloin kuopus oli hoidossa. Kaikki meni onneksi hyvin – me ehdittiin miehen kanssa käydä syömässä ja kaupassa, ja jo se tuntui isolta luksukselta. Nyt viikonloppuna kävi hoitaja, josta pidimme kovasti, mutta hän ei puhunut täysin suomea. Oli tarkoitus että tämä olisi ollut meidän vakihoitaja. Koska esikoinen ei kunnolla puhu ja ymmärrä, olisi erityisen…
-
Pieniä ja suuria käänteitä
Edellisen postauksen jälkeen on taas ehtinyt tapahtua monenlaista, ja arki on ollut tuttua vuoristorataa – välillä helpompaa ja välillä haastavampaa. Onneksi nyt saatiin myös hyviä uutisia Kelalta. Esikoisen puheterapia alkaa taas rullaamaan ensi viikosta, ja lisäksi saatiin päätös, että toimintaterapia toteutuu Kelan tukemana. Ensi viikolle on jo sovittuna tapaaminen toimintaterapeutin kanssa. Kuopuksen kanssa oli puolestaan nyt VASU. Siellä käytiin läpi samoja asioita, joista olen aiemminkin kirjoittanut. Päiväkodissa on huomattu, että hän ei vielä reagoi kunnolla omaan nimeensä. Katsekontaktia he ovat alkaneet saada, mutta se on edelleen aika haastavaa. Kotona sairastelujen jälkeen tilanne on vähän palautunut ja saadaan jo paremmin kontaktia, mutta haasteita riittää – varsinkin jos kuopus turhautuu. Silloin on…
-
Näin meidän elämä kulkee eri polkua
Sanon heti alkuun, että nää on vaan mun omia näkemyksiä siitä, miten meidän arki eroaa ns. normaalista lapsiperheen arjesta. Mulla ei oo siitä kokemusta, mutta mä peilaan meidän arkea niihin juttuihin, mistä yleensä puhutaan kun puhutaan perhearjesta. Jos mietin ihan tavallista arkipäivää, niin aamut meillä menee kyllä aika samalla tavalla kuin monilla muillakin. Mä lähden yleensä tosi aikaisin töihin, mies herättää lapset ja vie ne päiväkotiin. Se toimii hyvin, siinä ei oikeestaan oo mitään ongelmaa, eikä se eroa muiden arjesta. Mut sit päiväkodin jälkeen alkaa näkyä ne erot. Lapset on usein niin väsyneitä, ettei riitä energiaa mihinkään ylimääräiseen. Me ei juurikaan poiketa rutiineista päikyn jälkeen. Lähes joka päivä käydään kaupassa…
-
Viime viikon vuoristorata
Huoli ja kuormitus arjessa Oon puhunut siitä, että kirjoitan teille avoimesti ja rehellisesti erityislapsiarjesta. Silti huomaan, että viime aikoina oon aika paljon kaunistellut asioita, enkä oo ihan niin suoraan kertonut, miten oikeasti on mennyt. Totuus on, että viime aikoina on ollut paljon vaikeampaa. Varsinkin oma jaksaminen ollut todella äärirajoilla. Kuopuksen kohdalla alkoi nousta epäilyjä erityispiirteistä, ja se toi uudenlaista huolta. Aloin vaan pyörittelemään kaikkia skenaarioita mitä tuleman pitää. Päiväkodin aloitus ei mennyt helpoimman kautta, siihen päälle sairastelua ja sen jälkeen todella vaikeat yöt. Tietenkin esikoinen reagoi kaikkeen tähän myös voimakkaasti. Viime viikko oli päiväkodissa vähän sellaista on-off -meininkiä. Välillä piti hakea kuopus kesken päivän, välillä hän oli kokonaan kotona. Yhtenä…
-
Sairastelua ja vuohiterapiaa
Tulihan se kuopus sitten kunnolla kipeäksi. Hengitystiet menivät niin pahasti tukkoon, että jouduimme lähtemään lääkäriin jo kolmannen kerran tänä kesänä. Kotona emme saaneet oloa helpottumaan edes avaavalla lääkkeellä. Tällä kertaa saimme kuopukselle estolääkkeen, jonka avulla oireet toivottavasti pysyvät paremmin hallinnassa. Lääkärikin totesi, että ilman lääkitystä olisimme päivystyksessä harva se viikko, sillä päiväkodin mukana tulee jatkuva virusruletti. Diagnoosiksi vahvistui infektioastma, joka monella pienellä lapsella onneksi voi ajan kanssa helpottaa. Tilanne on vaikuttanut myös esikoiseen. Alkuun hän pelkäsi kovasti kun annettiin lääkkettä, sillä maski ja pikkuveljen itku tuntuivat hurjilta. Nyt, kun lääkkeen anto on tullut osaksi arkea, menee se jo paljon paremmin vaikka ei toki aina täysin ilman vastustelua. On ollut pysäyttävää…
-
Piirteet jotka näkyvät
Pojastamme ei oikeastaan ulospäin näy erityisyys juuri mitenkään verrattuna muihin lapsiin. Yksi lääkäri huomasi pientä epäsymmetriaa kasvoissa, minkä vuoksi tehtiin perinnöllisyystestejä. Niistä ei kuitenkaan löytynyt mitään sairauteen viittaavaa tai syytä kehityshaasteille. Joillakin kehityshaasteisilla ihmisillä voi esiintyä tunnistettavia kasvonpiirteitä, jotka liittyvät tiettyihin geneettisiin tai lääketieteellisiin oireyhtymiin. Miten erityisyys sitten näkyy? Meillä näkyvimmät piirteet ovat olleet stimmejä. Pitkään epäilin pojallamme olevan jotain autismiin viittaavaa, suurilta osin juuri stimmejen vuoksi mutta sekin on suljettu pois. Ensimmäiset selkeät stimmaamiset alkoivat 1-vuotiaana. Ensimmäinen oli heijaaminen sohvalla. Emme silloin edes ymmärtäneet sen olevan poikkeavaa. Pian heijaamista alkoi esiintyä kaikkialla, missä poika istui: syöttötuolissa, rattaissa jne. Se ei ollut pientä heilumista, vaan jatkuvaa liikettä, joka jatkui heti…
-
Huoli joka ei hellitä
Nyt kirjoituksia on tullutkin tiheämpään. Kirjoitan hyvin tunne- ja fiilispohjalta, ja se on täysin päivästä kiinni syntyykö mitään. Tämä blogi on minulle osittain myös oma päiväkirja – paikka, johon voin tallettaa ajatuksia ja tunteita juuri sellaisina kuin ne tulevat. Siksi joinakin päivinä tekstiä syntyy paljon, ja toisina taas on hiljaisempaa. Äitiys tuo mukanaan monenlaisia huolia – pieniä ja suuria, lyhytaikaisia ja elinikäisiä. Alkuun ne voivat liittyä uniin, syömisiin, kehityksen vaiheisiin tai siihen, pärjääkö lapsi muiden kanssa. Mutta ajan myötä huoli saa usein syvempiä sävyjä. Se voi olla huolta siitä, millainen maailma lasta odottaa. Huolta siitä, onko itse riittävä. Huolta siitä, osaako antaa lapselle juuri sen, mitä hän tarvitsee – ja…
-
Pari viikkoa päiväkotia takana
Pari viikkoa päiväkodin aloituksesta – kaksi erilaista matkaa Päiväkodin aloituksesta on nyt kulunut pari viikkoa, ja nämä päivät ovat olleet meille kaikille opettelua – lapsille uutta arkea ja minulle uudenlaista tasapainoilua tunteiden ja käytännön asioiden välillä. Meille vanhemmille päiväkodin aloitus on tuonut myös kaivattua hengähdystä kesäloman jälkeen – on ollut ihanaa, että töiden jälkeen jää pieni hetki tehdä omia juttuja ennen kuin haemme lapset kotiin. Esikoisen paluu arkeen Loman jälkeen esikoisella päiväkoti on lähtenyt käyntiin yllättävänkin mutkattomasti, melkein kuin taukoa ei olisi ollutkaan. On ollut ihanaa huomata, kuinka hän heti meidät nähdessään päivän jälkeen huutaa “Moi äiti! Moi äiti!” niin kovaa, että varmasti kaikki kuulevat. Tuo hetki saa väkisinkin hymyn…
-
Ihmettelyn varjossa
Ymmärrystä ja myötätuntoa – kun lapsi herättää katseita ja kysymyksiä Lapsen kehityksessä voi joskus ilmetä viiveitä tai haasteita, jotka herättävät ympäristössä kysymyksiä ja katseita. Vaikka moni lähestyy aihetta hyväntahtoisesti, ihmettely voi silti tuntua kuormittavalta ja haastavalta vanhemmalle ja lapselle. Törmäsin hiljattain Facebookin esikoisen syntymäkuukauden ryhmässä kirjoitukseen, jossa äiti kertoi lapsensa puheen viivästymisestä. Hän oli erittäin kuormittunut ja henkisesti hukassa asioiden kanssa. Hän avasi asiaa kuinka tutut ja tuntemattomat kommentoivat ja ihmettelivät miksi lapsi ei puhu kunnolla tai ei saa selvää hänen puheestaan. Kommenteissa ei ollut ihmettelyä tai ikäviä toteamuksia – päinvastoin. Vastauksia tuli monilta vanhemmilta, joiden lapsilla on samankaltaista, ja joilla on sama huoli. Oli ymmärrystä, vertaistukea ja myötätuntoa. Näitä…